Välikysymys omistajaohjauksesta, työmarkkinatilanteesta ja eduskunnalle annetusta informaatiostaSeuraavan puolen vuoden aikana käydään ratkaisevia neuvotteluita siitä, miten Suomen talouden ja työllisyyden tilanne kehittyy lähivuosina.

Koko Suomen kannalta on tärkeää, että talouskasvun edellytykset ovat kunnossa ja työmarkkinoilla pystytään sopimaan asioista.Postin lakosta ja tukilakoista ovat kärsineet Postin työntekijät, Postin palveluita tarvitsevat suomalaiset, suomalaiset yritykset, joiden kauppaa ja vientiponnisteluja lakko haittasi, ja myös Posti yrityksenä. Tilanne lakon taustalla on vellonut vielä pidempään. On hyvä, että akuutti työmarkkinakiista on ratkennut ja ratkaisu löytyi siten, että Postin työntekijöiden asemasta huolehdittiin.Valitettavasti maan hallituksen toiminnasta syntyy vaikutelma, että omistajaohjaus on varsin haparoivaa. Postin johdolla on ollut perusteltu käsitys, että sen toimilla on ollut valtion omistajaohjauksen tuki. Samaan aikaan on jäänyt hyvin epäselväksi, mikä on ollut Suomen hallituksen rooli työmarkkinakiistan eri vaiheissa. Syntyy vaikutelma, että maamme hallitus on kyllä puuttunut työmarkkinakiistan yksityiskohtiin, mutta omistajaohjauksesta on puuttunut pitkäjänteisyys, ennakoitavuus ja linja.Koska hallitus ei ole pystynyt asiaa eduskunnalle selventämään, on opposition syytä välikysymyksellä selvittää, miten työmarkkinakiistaan on tultu ja mitä Postin lakkotilanteesta ja työmarkkinakriisiä edeltäneistä tapahtumista ja itse kiistasta on syytä oppia. Asia on syytä selvittää perin pohjin, jotta vastaavat tilanteet vältetään jo nyt tiedossa olevan vaikean työmarkkinatalven edellä. Suomalaiset palkansaajat ansaitsevat parempaa.Hallituksella on myös kunnianhimoinen työllisyystavoite, jonka saavuttaminen karkaa entistä kauemmaksi, jos työmarkkinoilla on rauhatonta.OmistajaohjauksestaValtioneuvoston omistajaohjausta tulee johtaa kaikissa tilanteissa hyvän hallintotavan mukaisesti ja johdonmukaisesti. Omistajaohjausministerin ja valtioneuvoston talouspoliittisen ministerivaliokunnan tehtävänä on osoittaa suuntaa ja tehdä valintoja valtion omistusten tulevaisuudesta. Omistajan tahdon tulee välittyä yhtiön hallituksen päätöksiin.Rinteen hallituksen toiminnan seurauksena on vakavasti syytä epäillä, että omistajaohjausta ei ole toteutettu hyvän hallintotavan mukaisesti.Hallituksen toiminta Postin liikkeenluovutuksen osalta osoittaa, että hallitus on antanut vähintään hiljaisen hyväksyntänsä 700 työntekijän liikkeenluovutukselle Posti Palvelut -yhtiön alaisuuteen ja toisen työehtosopimuksen piiriin. Hallitus on kertonut yksiselitteisesti estäneensä aikaisemmin kesällä suunnitteilla olleen yli 9000 työntekijän siirron työehtosopimuksesta toiseen. Elo-syyskuussa hallitus ei kuitenkaan vastaavalla tavalla yksiselitteisesti puuttunut 700 työntekijää koskevaan liikkeenluovutukseen.Postin toimiva johto on voinut luottaa siihen, että liikkeenluovutuksella on Suomen hallituksen tuki. Syksyn mittaan omistajaohjausministeri Paatero ja pääministeri Rinne ovat selkeästi antaneet Postialan Unionin ymmärtää, että he eivät seisokaan linjauksen takana, vaan sitä voidaan muuttaa. Tämä on yksi syy Postin kärjistyneeseen työmarkkinatilanteeseen ja koko suomalaiseen yhteiskuntaan häiriöitä tuottaneisiin tukilakkoihin.Hallitus on siis omalla toiminnallaan aiheuttanut merkittävän työmarkkinahäiriön ja omistajaohjauksen luottamuspulan. On perusteltua kysyä, miksi hallitus ei toiminut linjakkaasti omistajaohjauksessa, mutta päätti kuitenkin puuttua työmarkkinakiistaan. Toisin toimimalla tilanteen kärjistyminen olisi vältetty.TyömarkkinatilanteestaHallitus on luonut toiminnallaan työmarkkinapolitiikkaan vahingollisen ennakkotapauksen puuttumalla työntekijöiden ja työnantajien välisen työehtosopimusneuvottelun sisältöön sen sijaan, että se pitäytyisi lainsäätäjän ja omistajan välineistössä. Tämä on erityisen vahingollista nyt, kun edessä on muitakin haastavia työehtosopimusneuvotteluita.Julkisuudessa olevien tietojen mukaan hallitus on omalla toiminnallaan astunut työehtoneuvotteluihin kätilöimällä pöytään selvityshenkilötyöryhmän sovittelemaan työehtoihin liittyvää riitaa. Omistajaohjausministeri ilmoitti toiveen tulleen riidan osapuolilta, mutta pääministeri Rinne on itsekin julkisuuteen kertonut olleensa kirjoittamassa pohjia vapaaehtoisesta sovittelusta ja jopa avittamassa sähköpostin laatimisessa valtakunnansovittelijalle. Tämä sähköposti on sisältänyt selvitysryhmän jäsenten nimet.Tällä toimintatavalla hallitus luo vaarallisen esimerkin, joka heikentää valtakunnansovittelijan instituutiota ja luo ennakkotapauksen, jossa työmarkkinariitojen ratkaisijaksi voidaan vaatia hallituksen toimia.Hallitus on myös sekaantunut vahvasti itse työmarkkinaneuvotteluihin.

Do you see content on this website that you believe doesn’t belong here?
Check out our disclaimer.