Kukapa meistä olisi viime jouluun valmistautuessaan osannut arvata mitä vuosi 2020 toisi tullessaan.

Koronan takia olemme jokainen joutuneet luopumaan monista tutuista ja turvallisista arjen tavoista. Olemme eläneet hiljaisemmin ja rauhallisemmin, elämänpiirit ovat kaventuneet mutta myös tiivistyneet. Toisille vuosi on tarkoittanut taloudellisia vaikeuksia, ennen kokematonta huolta tulevasta ja yksinäisyyden tuntemuksia. Olemme olleet samassa veneessä, mutta joidenkin kohdalla matka on ollut tarpeettoman raju.Poliittisen päätöksenteon keskeinen tehtävä tänä vuonna on ollut tasata yksilöiden ja yhteiskunnan kokemia iskuja. Olemme olleet monesta asiasta samaa mieltä, mutta politiikkaan kuuluu kaikkina aikoina erilaisten näkemyksien esittäminen. On aina jaksettava ja ymmärrettävä katsoa myös tulevaan, sillä odottamaan ei voi jäädä. Toivon, että ensi vuonna aletaan entistä määrätietoisemmin tehdä korjaavia toimenpiteitä, jotta suomalaiset voivat taas konkreettisesti nähdä, että tekeminen ja yrittäminen kannattelevat vaikeiden aikojen yli.Liikkeen vuosi on ollut vauhdikas, vaikka olenkin harmissani siitä, että minun ei ole ollut mahdollista tavata ihmisiä eri puolilla Suomea. Eduskunnassa on ollut paljon koronaan liittyviä asiakokonaisuuksia, mutta myös runsaasti muuta lainsäädäntöä käsittelyssä. Ne vaativat perehtymistä, jotta tietää mistä puhuu. Liikkeen pienen toimiston väen on pitänyt kiireisenä kuntavaaleihin valmistautuminen, ehdokashankinta ja puolueen toiminnan rakentaminen. Olemme uudistaneet verkkosivumme, avanneet Nettiparlamentin ja ottaneet käyttöön Liikkeen oman mobiilisovelluksen. Näillä välineillä haluamme tarjota mahdollisimman sujuvan väylän osallistua Liikkeen toimintaan, ottaa kantaa asioihin ja kertoa mielipiteensä. Työhän ei koskaan lopu, vaan aina riittää hiottavaa ja parannettavaa. Kaikki palaute ja ideat otetaan vastaan. Kiitän jokaista Liikkeen toimintaan osallistunutta ja näkemyksiään kertonutta.Uuden luominen ei ole koskaan helppoa, mutta se on suuri mahdollisuus tehdä asioita toisin. Perustin Liikkeen, koska halusin muuttaa tapaa, jolla politiikkaa tehdään. Olen entistäkin sitoutuneempi tuolloin itselleni asettamaani tavoitteeseen. Toivon, että mahdollisimman pian ensi vuonna voin taas kiertää Suomea tapaamassa ihmisiä. Etätyöskentely ja -kokoustaminen eivät tule katoamaan mihinkään – eikä niiden pidäkään kadota – mutta henkilökohtaisia tapaamisia ei koskaan saa unohtaa.Hengähdetään hetki ja palataan taas asiaan loppiaisen jälkeen. Pidä huolta itsestäsi ja läheisistäsi!Hyvää joulua,HjallisKiitoksiin ja joulutervehdykseen osallistuvat myös toimistolta Juhani ja Sanna-Leena sekä eduskuntaryhmästä Karoliina, Maria ja Nina.

Do you see content on this website that you believe doesn’t belong here?
Check out our disclaimer.