–  Suomi oli mukana kaksikymmentä vuotta sodan osapuolena Afganistanissa.

Operaatio maksoi meille noin miljardi euroa. Sitäkin tärkeämpää on arvioida, millaisiin kansainvälisiin operaatioihin lähdemme mukaan ja millä perusteilla, Mustajärvi sanoo.Mustajärven mukaan Suomen ei tule osallistua sellaisiin operaatioihin, joissa on suuri riski joutua pitkittyneen konfliktin osapuoleksi, ja joissa tavoitteet ja toimintatavat eivät ole selvät.– Afganistanista opimme, että mitä nopeampi lähtö, sitä hitaampi paluu ja mitä hitaampi paluu, sitä nopeampi lähtö, tiivistää Mustajärvi.Mustajärven mukaan on tärkeää, että ennen kuin lähdetään muuttamaan lakeja, tulee Afganistanin kokemukset käydä läpi perin pohjin. Sotilaallisten suorituskykyjen parantaminen on toissijainen peruste silloin kun pitää arvioida ulko-, turvallisuus- ja puolustuspoliittisia perusteita osallistua kansainvälisiin operaatioihin.– Suomalaisten aseistettujen joukkojen lähettämisessä ulkomaille pitää kynnyksen olla korkea. Eduskunnan täysistuntoa ei sodan ja rauhan kysymyksissä voi ohittaa. Afganistanin sotaan osallistuimme kaksikymmentä vuotta. Eduskunta laitettiin päättämään suojausjoukkojen lähettämisestä kahdenkymmenen tunnin varoajalla.– Suomen rooli rauhan rakentajana on vahvin, jos pysymme sotilaallisesti liittoutumattomana maana. Demokratia on vaikea vientituote, eikä sen juurruttaminen onnistu väkivalloin. Suomen paras anti on siviilikriisinhallinnassa, kehitysyhteistyössä ja koulutusyhteistyössä.