– Kokoomus johtaa ihmisiä harhaan antamalla ymmärtää, että arvonnousuvero tarkoittaisi Suomesta pois muuttamisen verottamista.

Todellisuudessa veron tarkoituksena on varmistaa, ettei maasta pois muuttamalla voi välttyä verojen maksulta Suomessa ansaituista tuloista, Saramo toteaa.Saramo viittaa Kokoomuksen Petteri Orpon tuoreeseen twiittiin. Orpo kirjoitti tänään Twitterissä, ettei Kokoomus hyväksy hallituksen budjettiriihessä sopimaa arvonnousuveroa, ja Orpon mukaan vero tullaan poistamaan, mikäli Kokoomus on seuraavassa hallituksessa.Arvonnousuvero varmistaa, ettei maasta pois muuttamalla voi välttyä verojen maksulta Suomessa ansaituista tuloista.– Tuntuu hurjalta, että kokoomus asettaa jo nyt näin epäisänmaallisia kynnyskysymyksiä seuraavan hallituksen ohjelmaan. Vero, jonka kaikkein rikkaimmat jättävät maksamatta, nostaa kaikkien muiden verotusta. Vaarallista on myös kannustaa siirtämään rahat Suomesta veroparatiiseihin, Saramo sanoo.Vasemmistoliiton mielestä on hyvä, että Suomi liittyy nyt niiden länsimaiden joukkoon, jotka verottavat tuloja siellä, missä ne on tehtykin. Toisin kuin Yhdysvalloissa, Saksassa ja lähes kaikissa Pohjoismaissa, Suomessa ei ole ollut aikaisemmin käytössä yksityishenkilöiden arvonnousuveroa tai vastaavaa veroa. Veronmaksulta on mahdollista välttyä jopa kokonaan muuttamalla kirjansa pois Suomesta.Vero, jonka kaikkein rikkaimmat jättävät maksamatta, nostaa kaikkien muiden verotusta.– Yritysten osalta vastaava, verovälttelyyn puuttuva vero hyväksyttiin vuonna 2019. On korkea aika, että käytäntöä muutetaan oikeudenmukaisemmaksi myös yksityishenkilöiden kohdalla, Saramo linjaa.Arvonnousuvero, jota Orpo kutsuu maastapoistumisveroksi, puuttuu erityisesti aggressiiviseen verosuunnitteluun. Se kohdistuu niihin kaikkein rikkaimpiin, jotka tällä hetkellä pystyvät siirtämään kirjansa veroparatiiseihin ennen omaisuuden myyntiä tai lahjoitusta. Nykyisessä tilanteessa myös myyntivoitot jäävät verottamatta siinä maassa, jossa asuessa ne ovat syntyneet. Tämä on kansainvälisen verotuksen keskeisen periaatteen vastaista.Suomen vahvuudet ovat muualla kuin verokikkailun mahdollistamisessa.– Julkisesta taloudesta muka huolissaan oleva Kokoomus rapauttaisi veron poistolla julkisen talouden rahoituspohjaa. Se toimisi vastoin yleistä länsimaista kehitystä, Saramo sanoo.Suomen vahvuudet hyvänä maana asua ovat muualla kuin verokikkailun mahdollistamisessa. Vasemmistoliiton mukaan arvonnousuvero ei vaikuta negatiivisesti Suomen vetovoimaisuuteen tai kilpailukykyyn. Arvonnousuvero koskee vain niitä tuottoja, joita ei ole aiemmin verotettu.Osaltaan arvonnousuverolla puututaan myös varallisuuseroihin, jotka ovat olleet jo pitkään kasvussa.