Pääministeri oli eilen Ylen Ykkösaamussa kirkkain silmin todistamassa, että maan hallitus on tehnyt kaikkensa koronan leviämisen rajoittamisessa.

Ei ole.Ja vika ei ole eduskunnassa, aluehallinnossa, Euroopan unionissa tai terveysviranomaisissa ja minne kaikkialle pääministeri vastuuta tekemättömistä päätöksistä jakaa. Vika onJos laki estää hallitusta päättämästä, että maahan tulevalla on todistus negatiivisesta koronatestistä, niin laki pitää muuttaa. Niin se menee. On annettu valta ja vastuu. Nyt valtaa pitää käyttää ja kantaa vastuu.Hallitus vetoaa perustuslakiin, kun se ei ole vaatinut ennakkotestejä. Perustuslaki ei niitä estä. Hallitus painostaa aluehallintoviranomaisia pakkotestaamaan kaikki. Eiköhän nyt kannattaisi panna mieluummin kaikki ammattilaiset rokottamaan suomalaisia? Ja valitettavasti hoitamiseen heitä myös tänä keväänä tarvitaan.Miksi Suomen pitäisi maksaa pakkotestit, kun koko muu Eurooppa maksattaa ennakkotestit maahan tulevilla? Nyt hallitus on delegoinut valtaansa Finnairille ja laivayhtiöille. Finnair vaatii ennakkotestin, mutta muut lentoyhtiöt eivät. Eli lentokentillä ja satamissa ei kaikilta edellytetä ennakkotestiä eikä testiä rajalla. Ja vuosi on mennyt.Hallitus vetoaa eduskuntaan. Jos lakien valmistelu olisi kunnossa, hallitus enemmistöllään vie kaikki koronan rajoittamiseen tarvittavat lait sukkana läpi. Liikenne- ja viestintäministeriön viime syksynä valmistelema esitys oli täysin puutteellisesti valmisteltu. Mikä on ministeri Timo Harakan vastuu? Hyvin hiljaista on.Katseet kääntyvät myös sosiaali- ja terveysministeriöön ja siitä hallitukseen ja pääministeriin. Tämän ministeriön virkamiehet ovat suuressa viisaudessaan arvioineet, että ennakkotestin vaatiminen ei ole tarpeeksi tehokas keino. Siis Suomessa ei ole tehokas keino, mutta muualla Euroopassa kyllä? Onko tämä nykyinen malli, jossa kukaan ei vastaa kokonaisuudesta, sitten se tehokas malli? Tämän saman ministeriön virkamiehet teettivät vajaa vuosi sitten erillisen tutkimuksen siitä, ettei maskien käyttämisestä ole mitään hyötyä. Mikä on ministerien Krista Kiuru ja Anna-Kaisa Pekonen vastuu?Pääministeri toimii lyhytnäköisesti ja hajottavasti, kun hän moittii terveysviranomaisia. Syyttely ja vastakkainasettelu eivät herätä luottamusta, mitä juuri nyt tarvitaan. Hallituksen viestintä on täysin sekavaa. Toinen puhuu loppukiristä ja toinen ultrajuoksusta. Nyt lähinnä uhkaillaan liikkumisen rajoittamisella, mutta ei yhtään kerrota mitä se tarkoittaa. Luulisi Viron esimerkin pistävän hallitukseen vauhtia ja jämäkkyyttä. Virossa ei enää puhuta kriisistä vaan katastrofista.Täytyy toivoa syvästi, että suomalaisten kriisitietoisuus on riittävää ja henkinen kantti kestää. Tie on pitkä ja mutkia täynnä.