Pääsin opiskelemaan yliopistoon pääsykokeella ja valmistuin hallintotieteiden maisteriksi 23-vuotiaana.

Ilman pääsykoetta en olisi tullut valituksi yliopistoon. Niin uskon.Pari vuotta sitten korkeakoulujen valintakäytäntöjä uudistettiin siten, että todistusvalinnasta tehtiin painavampi suhteessa pääsykokeisiin. Uudessa mallissa lukioikäiset laitetaan isojen valintojen eteen. Alaikäinen ei vielä mitenkään voi tietää riittävästi koko työiän kattavista ammatillisista valinnoista.Suurimmassa osassa aloista vähintään puolet aloituspaikoista jaetaan jatkossa todistuksen perusteella ja loput paikoista valitaan valintakokeella tai esimerkiksi avoimen väylän kautta. Tämä on kasvattanut opiskelijoiden paineita ja stressiä. Kuten elämään muutenkin, tulee opiskelijan elämään myös kuulua virheiden tekeminen, epäonnistuminen ja uudelleen yrittäminen. Ei voi olettaa, että lukiossa tai ammattikoulussa opiskelevat tietävät mitä tulevaisuudessa haluavat. Eikä heikompi koulumenestys saa olla este pärjätä myöhemmin.Todistusvalinnan painottaminen tuo haasteita lukio-opiskelun priorisoinnille. Esimerkiksi matemaattis-luonnontieteellisistä aineista saa enemmän pisteitä pyrittäessä korkeakouluun. Puolestaan lyhyiden kielten opiskelu on laskenut vähäisempien pisteiden saamisen vuoksi. Tällainen optimointi vaikuttaa siihen, että lukiolainen valitsee niitä aineita, joista on eniten hyötyä, eikä välttämättä aineita, jotka eniten kiinnostavat. Esimerkiksi lyhyiden kielten opiskelun vähentyminen vaikuttaa merkittävästi tulevien ammattilaisten kielitaitoon, eikä mielestäni ole hyvä asia. Lisäksi ensikertalaiskiintiö tuo painetta hakea heti kerralla oikealle alalle. Ensikertalaisuuden aseman menettäminen hankaloittaa opiskelupaikan vaihtamista.Uudistus mahdollistaa hakemisen useampaan paikkaan samanaikaisesti, tekee hakemisesta kevyempää ja usein myös kustannustehokkaampaa. Sinänsä on hyvä, jos opiskeluihin ja töihin pääsee nopeammin kiinni. Nythän monet tekevät vuosia hanttihommia ja pyrkivät samaan aikaan korkeakouluun. Tunnen monta, jotka ovat päässeet vasta viidennellä kerralla sisään. Sinnikkyys palkitaan, mutta kyllä sen sinnikkyyden voisi osoittaa myös oman tulevan alansa opiskeluissa. Ylimääräisten välivuosien välttämiseksi on parannettava yliopistojen avointa väylää, erillis- ja siirtohakua sekä muissa kotimaisissa tai ulkomaisissa korkeakouluissa tehtyjen opintojen hyväksilukua. Toinen ratkaisu voisi olla, että helpotetaan sisäänpääsyä ja tehdään opiskelijavalintaa opintojen kuluessa.Koulutusjärjestelmän ei tule olla eriarvostava vaan päinvastoin. Siksi sitä on syytä kehittää siten, että opiskelijat kokevat olevansa samalla viivalla pyrkiessään korkeakouluun. Todistusvalinnassa on ongelmansa. Valikoitujen opiskelijoiden motivoituneisuus ja aiempi koulumenestys ja lukion aikaiset valinnat vaikuttavat yhä enenevin määrin yksilön tulevaisuuteen.On muistettava, että tänään ammattiin valmistuva ei voi olla varma siitä miltä työ näyttää muutaman vuosikymmenen päästä tai onko sitä edes olemassa. Siksi opiskeluilmapiirin tulee olla sellainen, että muutokset ovat mahdollisia. Teknologinen kehitys ja yhteiskuntien nopea muutos tuovat jatkuvan oppimisen tarpeen niin yksityiselämään kun työpaikalle. Tulevaisuudessa työviikko voi olla hyvin nelipäiväinen ja viides päivä olisi tarkoitettu koulutukselle. Oppimisen kulttuurin kehittäminen on edellytys sille, että Suomi voi tulevaisuudessakin olla maailman huippumaa uusien teknologioiden ja innovaatioiden kehittämisessä.